Julkaistu Aamulehdessä 6.2.2025
Perhevastaisuus on hiipinyt suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin viimeisen 15 vuoden aikana, kirjoittaa Kalle Kiili.
Lentokentällä oli iltayöllä ruuhka. Lämpötila nosti otsalleni hikikarpaloita ja tietoisuus pienimmän lapsen lähestyvästä väsymyksestä kylmäsi niskavilloissani. Kaapumaiseen asuun pukeutunut lentokenttävirkailija loi perheeseemme katseen tummien kulmiensa alta.
Tuiman oloinen virkailija suuntasi kohti. Hän avasi jonotusaitauksen kohdaltamme ja viittasi mukaansa. Seurasimme häntä passintarkastuksen diplomaattilinjalle. Olimme saapuneet Dubaihin, enkä ollut lainkaan varautunut kohtaamaamme perhemyönteisyyteen. Hätkähdin kun ymmärsin, millainen perhevastaisuus olikaan hiipinyt suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin viimeisen 15 vuoden aikana.
Aloitetaan esimerkit uusista kodeista. Vapaarahoitteisia kerrostaloasuntoja ei ole 2010 luvulla tai sen jälkeen juurikaan suunniteltu myytäviksi perheille, paitsi harvinaisen hyvätuloisille ja/tai vähän tilaa tarvitseville. Tamperekin salli asian viime vuosiin saakka. Niinpä Santalahden nimeksi voisi muuttaa Sinkkulahti.
Vanhemmuuteen luodaan jatkuvaa painetta niin julkisen vallan kuin median toimesta. Somessa ei trendaa tavallinen sitoutumista vaativa perhearki, jossa sana rakastaa on aina joinain päivinä enemmän verbi kuin tunne.
Onnistumisen edellytykset läpäistä kaikki yhteiskunnan asettamat vaateet ovat ohuet. Lähtien neuvolasta, jossa kontrolloidaan lukuisia asioita, joita ei tietenkään ihan suoraan vanhemmille kerrota. Monilleko on tuttu tunne, kun hammashoidossa kysytään janojuomaa ja lapsi huudahtaa että mehu. Oikea vastaus olisi ollut vesi.
Viime keskiviikkona Yle kirjoitti, miten vanhempien välinpitämättömyys olisi nostanut päivähoidon kustannuksia – tilanteessa, jossa syntyvyys on ollut takavuosina harvinaisen vähäistä. Sunnuntaina keskusta jo ehdotti sakkomaksua vanhemmalle, jolta jää ilmoittamatta jokin lapsen muuttunut hoidon tarve.
Keskustelua ei käydä siitä, mitä muita vaateita vanhemmille asetetaan. Tampereella päiväkotiajat tulee ilmoittaa järjestelmään yli viikko etukäteen. On mahdollista, että esimerkiksi työt aiheuttavat muutostarpeita, joita ei puuroannosten mitoittamisessa enää pystytä huomioimaan. Mutta ymmärryksen sijaan tarjotaan sanktiomaksua.
Viime perjantaina kunniansa saivat kuulla vanhemmat, jotka vievät joskus lapsensa autolla kouluun. Aamulehti otsikoi: Tamperelaislapsia tuodaan autolla kouluun, vaikka matkaa on alle kilometri. Rehtori kannusti alaotsikossa kulkemaan muilla keinoin. Juttu olisi voinut päättyä lauseeseen, että kyllä ennen oli paremmin ja lapset kelvollisia.
Samalla viikolla satoi vettä ja tiet olivat jäisiä, kun koulu alkoi pimeällä. Huolenpito on todellisuudessa tasapainoilua, jossa liikuntasuositukset tai autoilun vastustaminen eivät aina ole kaikki kaikessa.
Syntyvyys on romahtanut samaan aikaan, kun asenneilmapiiri perheitä kohtaan on tiukentunut. Se ei välttämättä ole sattumaa.
Kalle Kiili
Tampere